Valmistautuminen
Muutaman vuoden jo oli kiinnostanut Ruskan ajaminen, mutta syystä tai toisesta ei viikon irroitus hommaan ollut vielä aiempina vuosina onnistunut. Tänä vuonna sitten ajankohta vaikutti mahdolliselta ja Ruskaan tuli vihdoin ilmoittauduttua.
Reitin suunnittelu jäi varsin ylimalkaiseksi. Helsinki – Karuna tuli ehkä tarkimmin suunniteltua, kun tuolla vaihtoehtoisia reittejä löytyi ihan tuhoton määrä eikä ole etelässä ikinä tullut ajettua. Muuten suunnittelu oli lähinnä Ride with GPS:n avustuksella yhdessä illassa tehty. Pohjanmaata halusin vältellä sekä liian tuttuja teitä (käytännössä 150 km säteellä Mikkelistä), joten kun vilkkaampia teitä yritti reitiltä myös poistella niin vaihtoehtoja ei lopulta liikaa ollut Karunasta Hyrynsalmelle ja tuolta taas pohjoisemmaksi ajettaessa tiestökin harvenee jo reilusti. Mäkeä tuli reitille runsaasti, en tosin noita yrittänyt suuremmin vältelläkään ja pari lähinnä maisemien vuoksi reitille mahdutettua tietä tuli lopulta ajettua pimeän aikaan. Huomasin myös reissussa ettei RWGPS tai Boltin kartat edes tunteneet kaikkia olemassa olevia teitä.
Perjantaina 10.9 reissu sitten varsinaisesti alkoi junamatkalla Mikkelistä Helsinkiin, juna oli perillä sen verran myöhään, että olin ilmoittanut hakevani kortin vasta Seurasaaresta. Perillä Helsingissä navigaattoriin valmiiksi ladattu reitti Seurasaareen ja matkaan – ei ole tullut varmaan 30 vuoteen käytyä pääkaupungissa juuri muualla kuin rautatieasemalla, joten reititysapu oli tarpeen. Seurasaareen löysin itseni vaivatta, aikaa kun lähtöön oli vielä noin tunti niin kävin lähtövirvokkeet vielä kahviossa nauttimassa. Suurin osa lähtijöistä oli jo paikalla ja lisänä saattajia, joten paikka oli varsin vilkas. Kortin sain Mikolta reilusti ennen lähtöä ja alkuleiman samalla. Yksi kortti vielä odotteli hakijaansa.
Perjantai / Lauantai
Alkuseremonioiden jälkeen lähtö onnistui aikataulussa, jonossa poljettiin Seurasaaren sillan yli ja käännyttiin länttä kohti. Pikkuhiljaa siitä sitten reitit erkanivat ja jossain kohtaa Espoota edestä viimeisetkin takavalot kääntyivät omalta reitiltä sivuun. Oma reitti oli suunniteltu eteläisiä pikkuteitä pitkin Saloon ja yölläkin auki olleessa Prismassa vietetyn ruokatauon jälkeen kurvasin taas pois 110-tieltä etelää kohti tarkoituksena ajella loppumatkakin pienempiä teitä pitkin. Jossain 20 kilometriä Prismasta ajettuani sitten tulikin ajon ensimmäinen luontokokemus – suht kovavauhtisessa alamäessä lasketellessani kuului kopinaa ja samalla keskellä valokiilaa näkyi sarvekas hahmo. Kädet olivat tietysti tässä vaiheessa aerotangoilla, joten ei toivoakaan jarrujen käytöstä. Onneksi kaveri oli määrätietoisesti matkalla tien yli eikä jäänyt tielle arpomaan. Muutama kaverikin kuului olevan mukana, nuo sentään menivät takaa tien yli. Ensimmäinen kerta muuten, kun olen ajanut niin läheltä hirveä, että sen on haistanut. Loppumatka Karunaan menikin sitten vähän varovaisemmin alamäissä ajaen, tosin reitti meni osin pieniä hiekkateitä pitkin eikä vauhti ollut muutenkaan tuolla kovin kova. Karuna & muistopaasi löytyi ilman ongelmia, paikalla oli puolen kymmentä muutakin ajajaa sekä pari ulkopuolista. Suurin osa oli jo tuolla ymmärrettävästi käynyt, oma reitti kun Karunaan oli ollut n. 170 km ja osin vielä hitaampaa tiestöä.
Matka jatkui parkouria pitkin kohti Säkylää. Parkour menikin aika lailla ilman suurempia tapahtumia, tosin jossain Paimion jälkeen tajusin, etten ollut laittanut mittaria käyntiin lähdön huumassa ja ensimmäiset n. 200 kilometriä oli tultu pelkällä navigointiruudulla Wahoossa. Eipä tuolla nyt muuta haittaa ollut kuin että joutui reissun jälkeen laskeskelemaan toteutuneet kilometrit osin reittisuunnitelmasta. Mittari oli viritelty kyllä muutenkin reissuun, nopeutta ei ollut missään näkyvillä ja lähinnä korkeus, nousumetrit ja watit oli viritetty näkyvämpiin ruutuihin lämpötilan ja kellonajan lisäksi. Hieman kymmenen jälkeen lauantaiaamuna sitten saavuin leimapaikalle Korven kylään, paikalla oli taas muutama muukin ja kelikin oli vielä komea. Puoli tuntia myöhemmin olikin suuntana jo sitten Hyrynsalmi.
Ensimmäinen taukopaikka leiman jälkeen oli sitten Huittisten ABC, tässä vaiheessa hiukoikin jo, koska Salon jälkeen energiansaanti oli ollut pelkkää pyörän päällä eväiden puputtamista, nakkeja, suklaata ym. joten lämmin ruoka alkoi jo kiinnostaa. Huittisten ruokatauon jälkeen otin suunnaksi Sastamalan ja Kokemäenjoen viereisiä pikkuteitä pitkin sinne rullailin. Jos olisi ajo yölle sattunut niin varmaan olisin ajanut suorempaa isoa tietä, mutta nyt ajelin noita pienempiä päällystettyjä teitä pitkin.
Sastamalan jälkeen ajelin Häijään kautta Hämeenkyröön, Karkun kirkon pihassa oli tosin houkutteleva penkki, jossa tuli tuolla välillä pikku torkut otettua. Hämeenkyröstä sitten Ylöjärven pohjoisosien kautta kohti Ruovettä Kurun kautta. Rautatieylitys sujui taas epämääräisiä hiekkateitä pitkin, muutama vuosi aiemmin olin tuota reittiä jo ajanut, mutta nyt rautatien ylittävän sillan jälkeiselle tieosuudelle olikin ilmestynyt umpikujamerkki. Muutaman minuutin siinä vaihtoehtoja harkittuani siinä tuli onneksi pari paikallista sauvakävelijää lenkillään sillan yli ja heiltä sain varmistuksen, että kyseistä tietä edelleen pääsee läpi. Tie oli edellisestä ajokerrasta heikentynyt aika lailla, mutta pyörällä vielä ihan ajettava kuitenkin. Pääsin tuolta ilman haavereita läpi ja suuntasin kohti Kurua. Kurua lähestyttäessä alkoi jo väsy painaa silmiä ja tarkistelin majoitusvaihtoehtoja. Kurun jälkeen Karjulaan olin itselleni merkannut laavun jonkin matkaa tien varresta olevan polun takana, joten Kurussa kävin kaupassa ja varasin yöpalan & aamiaisen itselleni ja jatkoin kohti laavua. Karjulassa polun pää löytyi pienen etsiskelyn jälkeen, ojan yli oli kapea lautasilta ja metsää kohti johti kapea tallattu polku heinikon läpi. Ei muuta kuin pyörää taluttaen kohti laavua. Ensimmäinen vajaa 100 metriä olikin hyväkuntoista polkua, sitten alkoikin polku nousta kallioista kivikkoa pitkin ylöspäin.
Pieni vilkaisu karttaan, puoli kilometriä laavulle – pikainen kipuaminen ilman pyörää kukkulan päälle – jatkuu samanlaisena kivikkona, helppo päätös olikin jatkaa seuraavalle paikalle, koska lähes tien vierestä löytyisi kota Tuuhoskylästä Ruoveden jälkeen n. 40 kilometrin päästä. Kellohan oli vasta puoli yhdeksän eikä pari lisätuntia ajoa tuntuisi tässä juurikaan. Jatkoinkin sitten ajoa Ruovedelle ja siitä Salosaaren ylittäen kohti Keuruuta Tuuhoskylään, jossa kodan paikka löytyikin nopeasti. Kotaa ei tuolla enää kyllä ollut, pelkkä vanha nuotiopaikka ja nyt jo hieman pidemmän harkinnan jälkeen päätin jatkaa matkaa edelleen. Parikymmentä kilometriä Tuuhoskylästä ennen Haapamäkeä tien laidassa törröttikin sitten vanha kunnon maitolaituri. Pienen vilkaisun jälkeen (hieman pehmeät ulko-osat, mutta koppiosa ja katto kunnossa) tuo saikin sitten kelvata lepopaikaksi, makuualustaan ilmaa & kömpiminen makuupussiin ja uni tuli nopeasti vaikka jalat joutuikin kopin pienuuden takia seinälle nostamaan. Liikennettä ei juuri ulkoa kuulunut ja nelisen tuntia sai tuolla vihdoin levättyä.
Pe 20:00 – Su 02:00, 492 km. Seurasaari-Salo-Karuna-Säkylä-Sastamala-Hämeenkyrö-Kuru-Haapamäki
Sunnuntai
Hieman ennen kuutta alkoi suurin unen tarve olla tyydytetty ja oli aika pakkailla kamat takaisin pyörään. Tuhruinen harmaa keli ulkona, mutta ei vielä juuri sadetta – pikainen vilkaisu säätiedotukseen näytti, että tiedossa olisi myöhemmin päivällä jatkuvampaa sadetta. Kuudelta olin kuitenkin jo pyörän päällä ja kohta oli Haapamäki ohitettu. Matka jatkui Keuruun kautta Multialle, josta sitten noustiin reilu sata metriä ylös mäkeä Uuraista kohti ajaessa – ylämäen ajaminenhan on kuitenkin kuin laittaisi rahaa pankkiin ja loppumatka Uuraisiin lasketeltiinkin alamäkeä. Alamäessä oli paparazzi ottamassa kuvaa ja parhaani mukaan yritin aerotangoilla pätevän näköistä ajoasentoa löytää. Uuraisissa kauppaan täydennyksiä hakemaan ja kaupan pihalla taukoa pitäessäni kuvaaja tulikin sitten jututtamaan. Nähtävästi reitti ei suurinta suosiota ajajien keskuudessa ollut herättänyt, olinkin epäillyt tasaisempien vaihtoehtojen nauttivan suurempaa suosiota. Oma reitti jatkoi edelleen itään kohti Äänekoskea, joten tauon jälkeen taas jalkoja heiluttamaan. Uuraisilta reitti jatkui loivaan alamäkeen kohti Hirvaskangasta, jossa pidin sitten kunnon ruokatauon. Lämmintä ateriaa syödessä tarkistelin taas säärintamia ja näytti lännestä sadealue lähestyvän hyvää vauhtia. Hieman majoitusvaihtoehtoja tutkailtuani näytti reitin varrelta sekä Suolahdelta ja Konnevedeltä löytyvän tilaa, loppujen lopuksi varasin sitten Suolahden vanhalta koululta huoneen – ajatuksena oli ottaa alun univelat kiinni ja samalla välttää pahimmat sateet.
Suolahdella sitten olinkin jo ennen kahta ja kurvasin urheilukentän katokseen miettimään jatkoa. Matka olikin ollut hieman lyhyempi ja helpompi, joten olin liiankin aikaisin paikkakunnalla. Hieman napostelua katoksessa ja kahden jälkeen kilahti puhelimeen tekstiviesti – avain löytyisi majoituksen ulkopuolelta postilaatikosta. Pari viimeistä kilometriä majoituspaikkaan ja pyörästä kamat kantoon. Huoneessa nopeasti kamat levälleen kuivumaan ja itse sänkyyn nukkumaan.
Su 06:00 – 14:30, 108 km. Haapamäki-Keuruu-Multia-Uurainen-Suolahti
Maanantai
Olin asettanut puolen yön aikoihin herätyksen tarkoituksena katsoa tilanne – jos keli ja oma olo olisi kohtuullinen niin voisi matkaa jatkaa. 11:57 sitten vilkuilin kännykkää ja poistin herätyksen, olo vaikutti pirteältä ja nopeasti kännykästä katsottuna näytti rankin sadealuekin menneen ohi.
Kamat siis kasaan ja pyörän selkään taas. Yö vaikutti lämpimältä ja pieni tihkusade ei juuri matkantekoa hidastanut. Puolentoista tunnin kuluttua oli Konnevesi ohitettu ja neljän aikaan aamuyösta myös Vesanto. Aamuseitsemältä saavuin sitten Pielavedelle, jossa Nesteen kahviossa tuli sitten tunnin verran aamupalaa nautittua. Tuossa Iisalmea kohti ajellessani tuumin olevani taas suositummalla reitillä, joten taukopaikkojen ohi ajaessa tuli hieman vilkuiltua näkyykö parkissa pyöriä. Seurantaa ei ollut tullut suuremmin seurattua, joten muiden kuskien sijainnista ei suurempaa hajua ollut. Iisalmeen reitti oli suoraan sanottuna tylsä, yhtään ei auttanut keli, joka oli taas tasaisen kostea. Iisalmessa varsinkin hanskat olivat aivan märät, eivätkä sukatkaan kovin paljoa kuivemmilta tuntuneet. Jalat kuitenkin tuntuivat edelleen lämpimiltä, hanskat olin jo kerran vaihtanut kuiviin sekä jostain edelliseltä talvelta jääneet kemialliset lämpöpussitkin, mitkä oli tullut pyörää pakatessa heitettyä runkolaukkuun, oli tullut jo otettua käyttöön.
Iisalmessa kävin sitten Tokmannilta hakemassa kuivat hanskat, oletin ainakin pari tuntia noilla ajavan ja varoiksi otin toiset etulaukkuun. Pari kilometriä Tokmannin jälkeen vastaan tuli myös Prisma – muistin että nuo kemialliset lämmittimet oli Prismasta ostettu ja pikaisen piipahduksen jälkeen sainkin sekä hanskoihin, että kenkiin sopivia lämpöpusseja. Varsinkin nuo hanskaan sujautettavat pussit antavat useamman tunnin lämpöä käsiin ja samalla kuivattavat hanskoja – ainakin jos ei kovin rankasti sada. Iisalmesta jatkui tylsä osuus, viitostien laitaa sai ajaa urakalla. Sukevaa ennen edessä näkyi toisen ajajan takavalo, itse kurvasin Sukevalle tienlaitaan viineritauolle, mutta edellä ajava jatkoi suoraan. Sukevalla sitten tauolla ollessani paikalle tuli toinenkin kuski, ensimmäistä kertaa Säkylän jälkeen. Pienen juttutuokion jälkeen sitten jatkoin matkaa kohti Kajaania, keli jatkui edelleen tasaisen kosteana. Kajaanissa olin siinä viiden jälkeen ja olo oli nihkeä joka puolelta. Oli helppo päätös etsiä taas sisämajoitusta yöksi ja tällä kertaa se löytyi Paltamon puolelta Kontiomäestä. Paikka hieman yllätti, kyseessä oli kerrostalokämppä, johon avaimen sai alakerran naapurilta. Maksukin oli käteisellä, mitä en ollut edes tarkistanut paikkaa varatessa – onneksi löytyi riittävästi käteistä eikä tarvinnut lähteä etsimään lähintä automaattia taajamasta. Kämpällä oli kokoa reilusti ja lämmitys oli tehokas. Patterit olivat kuumat joka huoneessa, joten sain kaikki kamat levitettyä kuivamaan. Pyörän sain talon kellariin suojaan ja naapuri kehotti aamulla poistuessani tyrkkäämään avaimen vaan postiluukustaan sisään.
00:30 – 18:30, 303 km. Suolahti-Konnevesi-Vesanto-Pielavesi-Iisalmi-Kajaani-Kontiomäki
Tiistai
Herätyksen olin laittanut kahdeksi, mutta taas sisäinen kello herätti jo muutamaa minuuttia aikaisemmin. Vilkaisu ulos osoitti sateen edelleen jatkuvan, mutta lähinnä olevan pelkkää tihuutusta. Rutiinilla kamat taas kasaan, kellarista pyörä ulko-oven vierelle ja nyytit kyytiin. Vielä nopea tarkastus kämpässä, ettei mitään jäänyt jälkeen ja avaimen tiputus postiluukkuun – sitten kohti Hyrynsalmea.
Kolmessa tunnissa Hyrynsalmi oli tavoitettu, suurempia muistoja tuosta välistä ei ole jäänyt. Hyrynsalmelta sitten kohti mäkeä ja nopeasti hiekkatien alkuun löysinkin. Alku oli ihan ajettavaa, mutta huippua kohden alkoi jyrkkyyttä tulla jo sen verran että aloin suosiolla taluttamaan pyörää. Varmaan puolisen kilometriä talutettuani alkoi taas tie tasoittumaan ja vasemmalle puolelle ilmestyi lasikuutioita, nähtävästi revontulituristeille tarkoitettuja majoituskontteja. Aamu alkoi sarastamaan ja päätin jatkaa kääntöpaikalta hieman kauempana olevalle kodalle ottamaan todistekuvat. Kota sitten olikin salvalla lukittu eli hieman mielessä ollut lepotauko jäi väliin, kodan ulkopuolella kyllä oli terassi, mutta sen verran kostea, ettei tuolla tehnyt mieli taukoa viettää. Alaspäin lasketellessa seuraavat jo näkyivät tunkkaavan itseään huipulle – sen verran alamäen ilmainen vauhti houkutti, ettei tehnyt mieli jäädä juttelemaan. Takaisin Hyrynsalmelle ja koska kaikki tuolla tuntui aukeavan vasta kahdeksan aikoihin niin olin sitten varttia yli seitsemän Jonkan leirintäalueella korttia leimaamassa. Muita ajajia näkyi aamutoimissa leirintäalueella, oli useampi kai majoittunut tuonne edelliseksi yöksi. Leirintäalueen lämmitetyt vessakopitkin vaikuttivat olevan suosiossa.
Tuolta sitten ajelin takaisin takaisin Hyrynsalmelle ja pienen odotuksen jälkeen kauppaan täydentämään ruoka- ja juomavarastoja. Hallantietä kohti ajaessani vielä piipahdus yhdistettyyn rauta- & urheiluvälinekauppaan ja tuolta taas hankintaan uudet kuivat hanskat. Uudet hanskat laitoin käsiin ja märät vanhat hanskat villapaidan takataskuihin kuivamaan. Jatkoin ajamista kohti Hallantietä, tie oli aika kurjassa kunnossa hiekkatieosuudella – useamman päivän jatkunut sade oli pehmentänyt tien pohjaa ja jo reitin ajaneiden kuskien pyörien syvät urat kertoivat kelin raskaudesta. Alkupätkälle sattui vielä useampi nousu ja pyörän voimansiirtokin alkoi ääntelemään jo ensimmäisten kilometrien jälkeen ärsyttävästi. Lopulta kuitenkin navigaattori osoitti oikean tienhaaran lähestyvän ja portista sisään selvittyä oli enää pieni nousu muistomerkin luokse. Pakollinen kuva, pikku evästauko muistopaaden vieressä ja taas matkaan. Jatkoin Hallantietä eteenpäin Kyröntielle ja sieltä sitten käännyin Suomussalmea kohti. Suomussalmella syömään huoltoasemalle, jossa harrastin hieman reitin suunnittelua ruokailun yhteydessä. Kuusamon suunta ei houkuttanut päiväsajan vilkkaamman liikenteen aikana, joten jo alustavasti ykkösvaihtoehtona ollut Taivalkosken kautta menevä reitti vahvistui valinnaksi. Pienen viitostiepätkän jälkeen sainkin kääntyä hyväkuntoiselle tielle kohti Taivalkoskea. Kelikin alkoi tässä vaiheessa jo hieman kuivua ja tie oli oikein mukava ajaa, hyvä asvaltti sekä mukava mäkinen mutkatie hienoilla maisemilla oli kiva ajaa. Välillä kesämyrskyn kaatamat metsäalueet näyttivät kyllä varsin rujoilta ja useampi metsäkone katkoi tuolla kaatuneita puita kasoihin. Puurekkoja tuli tiellä monta vastaan. Nopeus ei kovin kummoiseksi tuolla tiellä noussut, mutta matka kuitenkin eteni tasaisesti ja oletin ehtiväni Taivalkoskelle vielä valoisan aikaan. Hieman ennen Taivalkoskea tien varren talon pihalta huudettiin kannustuksia, jäinkin siihen muutamaksi minuutiksi rupattelemaan ja rouva kertoi seuranneensa Ruskakuskien matkaa netistä. Edellisenä päivänä oli kuulemma joku toinen ajanut ohitse eli en ollut ainut tällä näköalareitillä.
Taivalkoskelle saavuttua majapaikka löytyi nopeasti, majapaikaksi olin varannut Bed&Breakfast Ruskan (pakkovalinta tuolla nimellä). Sisään kirjautuessani paikan isäntä arpoi Hämäläisen ja Hännisen välillä ja kyseli olinko soitellut aamulla – kerroin varanneeni netin kautta ja mietin että taisi joku Hämäläinenkin kyllä olla osallistujalistalla. Sain kuitenkin huoneen ja valmiiksi päällä olevaa saunaakin mainostettiin – lähinnä kiinnosti kyllä lämmin suihku ja kenkien saaminen vaihteeksi kuiviksi, joten sauna sai jäädä. Kenkien kuivatukseen sain pinkan sanomalehtiä ja tungettuani kengät muutaman kerran täyteen lehdenriekaleita jätin viimeisen latauksen kenkiin, kävin suihkussa ja painuin nukkumaan. Aamiainen oli luvassa aamuseitsemältä, joten nukkua sai nyt kunnolla vaihteeksi. Aamulla heräilin kuuden jälkeen, vaihdoin vielä kerran sanomalehdet kenkiin ja pakkailin kamoja valmiiksi kuivapusseihin. Pitkästä aikaa suuri osa kamoista vaikutti olevan ainakin 90% kuivia, joten tukevan aamupalan (muroja, keitettyjä kananmunia, juustoa ym.) jälkeen oli ihan ilo lähteä liikkeelle.
02:08 – 18:45, 241 km. Kontiomäki-Hyrynsalmi-Suomussalmi-Taivalkoski
Keskiviikko
Aamuseitsemän jälkeen suuntana oli sitten Posio, matkaa arviolta 80 kilometriä. Puolessa välissä matkaa maakunta vaihtui Lappiin, loppusuora siis oli enää edessä. Posiolla lyhyt piipahdus kauppaan ja seuraavalle osuudelle. Hieman jännitti seuraava etappi, Perä-Posiolta Kemijärvelle vievä tie 945 olisi suurelta osin hiekkatietä ja viime päivien sateiden jälkeen tien kunto oli vielä arvoitus. Alun päällystetyn osuuden jälkeen hiekkatien alkaessa pelot kuitenkin saivat väistyä, tie vaikutti olevan loistokunnossa. Liikennettä ei juurikaan lisäkseni ollut, muutama jyrkkä töppyrä tuolta löytyi ja yksi 15% alamäestä varoittava liikennemerkki (oli siellä se alamäkikin). Kemijärveä lähestyessä tie laskeutui reilun sata metriä alemmaksi ja loppuosuus oli suht tasaista tietä. Hieman ennen Kemijärveä olin ajaa Napapiirin merkistä ohi, pikainen kurvaus takaisin ja kuvan näppäisy. Ei mikään iso plakaatti ollut kyllä. Kemijärvellä pikainen kauppapiipahdus ja taas eteenpäin. Seuraavaksi kohti Sodankylää Pelkosenniemen kautta. Illan pimentyessä välillä edessä vilkkui pidemmillä suorilla jonkun toisen kuskin perävalo, Pelkosenniemellä tauko Andyn patsaan vierellä ja vaatteiden lisäystä, lämpötila alkoi lähennellä jo nollaa. Kemijärven ja Pelkosenniemen välinen osuus oli varmaan itselle kaikkein vaikein koko reissulla, jostain syystä tuollainen tasainen tie on itselle yllättävän vaikea ajaa. Matka kyllä joutuu, mutta aerotankoihin nojailu ja jalkojen pyörittely pimeässä ei kyllä kovin virkistävää ole. Olinkin jokseenkin tyytyväinen, kun Sodankylää lähestyessä alkoi taas tie nousta.
Kello alkoi jo lähestyä puolta yötä ja Taivalkoskelta lähdöstäkin alkoi olla jo 15-16 tuntia. Reitille en ollut näille tienoille etsinyt/löytänyt laavuja, joten Sodankylän jälkeen aloin katselemaan audax-hotelleja tien laidasta ja Sattasesta n. 10 kilometriä pohjoiseen sitten kohtuullisen kivan näköinen bussikatos sattuikin silmiin tien toiselta puolen. Kellon ollessa jo aamuyhden tienoilla tuo sai kelvata lepopaikaksi. Pyörä katoksen taakse, alusta penkille ja makuupussi alustan päälle turpoamaan. Viileä ilma, mutta kengät ja sukat pois ja jalkojen kuivailua ennen makuupussiin ujuttautumista. Toisen jalan nilkassa vaikutti olevan rakon alkua, niin laitoin samalla tuon hiertymän päälle rakkolaastarin ensiavuksi. Hieman kerkesi jo alkaa paleltamaan ennen makuupussiin ujuttautumista, mutta makuupussin sisällä tuli nopeasti lämmin ja sain unen päästä äkkiä kiinni.
07:31 – 01:30, 306 km. Taivalkoski-Posio- Kemijärvi-Pelkosenniemi- Sodankylä
Torstai
Pari tuntia pysäkillä sai riittää yölevoksi, ilma vaikutti edelleen vilakalle ja istumaan noustessani otin nopeasti yläkropan suojaksi mukaan taukotakiksi ottamani untuvatakin, muutaman minuutin kerättyäni rohkeutta lisää makuupussi auki alas asti ja ajokamat päälle. Onneksi vaatekerta oli suht kuiva ja muutaman lämmittelyhypyn jälkeen sai virtaa kroppaan pukeutumisen jälkeen. Lastaus onnistui helposti, kun pysäkki oli hyvällä valaistuksella varustettu, joten aika lailla neljän aikaan pyörä oli taas liikkeessä kohti pohjoista.
Alkuun jätin untuvatakin päälle, oli sen verta vilpoinen olo edelleen, mutta reilun puolen tunnin kuluttua totesin ilmankin jo pärjäävän. Muistelin reitin olevan aika lailla nousua Saariselälle asti, joten kylmä aamu ei haittaisi. Samalla lupailin itselleni etsiväni seuraavaksi yöksi taas sisämajoitusta, aikataulu ei vaikuttanut vielä kovin kiireelliseltä ja oletin kunnon yöunilla viimeisen etapin onnistuvan vähäisemmilläkin unilla – varsinkin kun tuleva sää vaikutti vähäsateisemmalta ja pohjoisen teiden laidoilta pitäisi löytyä kuivia jäkäläkankaita mahdolliseen pikamajoitukseen helposti.
Porttipahdan kohdalla pidin lyhyen kuvaustauon, mutta Vuotsoa lähestyessä alkoi tuntua siltä että jalkoja olisi syytä tutkia vähän tarkemmin, hieman akillesta kirveli toisesta jalasta ja myös toisen kengän nilkkaosa tuntui hiertävän. Vuotson kaupalla sitten täydennysostoksille, ruoka- ja juomaosaston lisäksi paketti rakkolaastaria sekä punaiset pitkät merinosukat. Pillerin Taavi oli samaan aikaan kaupassa aamukahvilla.
Kaupan pihalla kuoriuduin kengistä & sukista ja tarkastelin jalkojen kuntoa. Illalla aikaisemmin laittamani rakkolaastari pullotteli jo uhkaavasti. Toinenkin jalka vaikutti nyt hieman kärsineeltä, putsailin ensiksi paremmassa kunnossa olleen oikean jalan mukana kulkeneilla kertakäyttöisillä desinfiointipyyhkeillä ja laitoin rakkolaastarit sekä nilkan että kantapään taakse hiertyneisiin kohtiin. Uusi sukka päälle ja kengän varovainen kiristys, kunnes jalka vaikutti pysyvän kengässä paikoillaan.
Toinen jalka sitten olikin jo hieman huonommassa kunnossa, akillesjänteen kohdalle kantapään yläpuollelle oli muodostunut jo ihan näyttävä rakko rakkolaastarin alle ja repiessäni laastarin pois myös rakko puhkesi ja valutti sisältönsä ulos (jätetään nyt tarkempi kuvaus pois). Hieman jo alkoi huolestuttamaan, mutta rakon putsattuani ja uuden ison rakkolaastarin laittamisen jälkeen ei jalka tuntunut juurikaan vaivaavan. Uusi sukka päälle ja kengän varovainen kiristys sopivaan tiukkuuteen ja pienen jaloittelun jälkeen kaikki vaikutti olevan ok.
Vuotsosta sitten jatkoin kohti Saariselkää – arvelin ennättäväni tuonne puolen päivän jälkeen ja matkalla etsiskelin tauolla sopivaa ruokapaikkaa alueelta. Saariselän lähetessä alkoi tie vilkastua ja kurvatessani kauppakeskus Kuukkelin pihaan oli paikassa jo varsinainen ruuhka menossa. Pyörää parkkiin laittaessa vastaan tulikin tutun näköinen sinivalkoinen villapaita, Jutilan Matti oli joutunut keskeyttämään Saariselälle ja taisi bussikyytiä juuri odotella. Nopeasti kauppakeskuksen ravintolan puolelle ja reissun eka poronkäristys tilaukseen.
Käristys saapuikin eteen vauhdilla ja siirtyi vatsalaukkuun lähes samaa tahtia. Viereisestä pöydästä kyseltiin reissun tunnelmia ja oltiin selvästi kartalla siitä mitä matkaa olin ajamassa. Muutaman tuokion jälkeen lautanen oli tyhjä ja oli aika taas siirtyä kohti pyöräparkkia.
Vauhdilla taas liikkeellelähtörutiinit ja suunta taas pohjoiseen – ennen alamäkeä vielä piipahdus mäen päällä olleelle parkkipaikalle ja kuvien ottoa joka suuntaan. Saariselältä sitten oli mukava pitkä alamäki kohti Ivaloa ja Inarijärveä lähestyessä tie ei enää suurempia nousuja tarjonnutkaan. Ivalon ohitin ilman pysähdyksiä, täydennyksiä ei tarvinnut ja laskin olevani Inarissa selvästi ennen kuin kaupat menevät kiinni. Puoli viiden aikaan sitten Inarissa kauppaan ja taas ruoka-/juomavaraston täydennys. Pikainen vilkaisu majoitusvaihtoehtoihin näytti Kaamasen Kievarissa olevan vielä vapaata ja arvelin tuonne ehtiväni vielä ihan järkevään aikaan. Päivän poronkäristysannos antoikin energiaa vielä ihan kivasti ja Kaamaseen ehdin hieman kuuden jälkeen mökkimajoitukseen yöksi puhtaiden lakanoiden väliin.
04:00 – 18:00, 217 km. Sodankylä-Vuotso-Saariselkä-Ivalo-Inari-Kaamanen
Perjantai
Herätys taas kahden aikoihin, herätys laitettu kännykkään varmuuden vuoksi, mutta taas tuli herättyä ihan ilmankin. Pikainen käväisy ulkoterassilla vahvisti ulkona olevan viileää, tosin ei ehkä ihan illalla luvattua nollakeliä. Lämpimät ajokamppeet oli kuitenkin ilo vetää päälle eikä pikainen jalkatarkastuskaan osoittanut suurempia lisävaurioita edelliseltä päivältä rakkojen osalta. Puolessa tunnissa olinkin jo pyörän päällä suuntana Utsjoki. Kaamasesta lähdettyäni ensimmäinen auto tuli vastaan heti kilometrin sisään, seuraavan kohtaamiseen menikin sitten kolme tuntia. Yöajo sujuikin helposti – vaikka alun pari tuntia olivat suurelta osin ylämäkeä, niin matka sujui mainiosti ja alamäkiosuudelle päästyä Utsjoelle sai lasketella jo aamun valjetessa. Tenojoen laaksossa sitten pääsi myötätuuleen ajamaan Nuorgamia kohti. Pulmankijärvellä jo käyneitä kuskeja alkoi myös tulla vastaan, Nuorgamista alkaneen jyrkän nousun päällä tuli useampikin vastaan.
Lopulta Pulmankijärveä kohti lasketellessa vastaan tuli odotettu Jääräjoen silta ja viimeinen kontrolli ennen maalia. Kontrollilla olikin vastaanottajana Krisse. Vieraskirjaan raapustin jotain puumerkkiä, korttiin löin leiman ja ylämäkeen kohti paluumatkaa. Nuorgamin K-Markettiin tauolle + täydennyksille ja sitten vastatuuleen kohti Utsjokea. Onneksi Utsjoelle oli reitti aika tasaista tietä ja vastatuulesta huolimatta matka tuntui etenevän normivauhtia. Utsjoella näkyi pari pyörää paikallisen ruokapaikan seinustalla, itse ajelin tasaista vauhtia ohi ja käännyin takaisin kohti Inaria. Vastatuulikin muuttui nyt sivutuuleksi ja oletin jokilaaksosta pois päästessä tuulen vaivaavan vähemmän. Inaria kohti kiivetessäni yritin muistella, kuinka pitkä aamun alamäkiosuus oli ollut, arvelin että n. 50 kilometrin päästä pitäisi pahimman nousuosuuden olevan ohi. Kevon kohdilla pikku tauko tien levikkeellä ja samalla roskien tyhjennys runkolaukun ja ajovaatteiden taskuista. Kännykkää vilkaistaessa huomasin sen edelleen yrittävän lähettää Jääräjoen kontrollilta laittamaani twiittiä matkaan, nähtävästi Norjan verkot olivat jotenkin saaneet puhelimen jumiin – virrat pois luurista ja uudelleenkäynnistys. Bootin jälkeen puhelin tuntui elpyvän ja twiittikin vihdoin lähti etiäpäin. Myöhemmin kuulin myös seurannan palanneen toimintaa samassa yhteydessä. Illan pimetessä jatkoin etelää kohti ja Kaamasen kohdilla olin iltakahdeksan aikoihin. Hieman houkutti mennä yösijaa taas kyselemään, mutta koska tässä jo tavallaan loppusuoralla oltiin, niin jatkoin matkaa Inariin. Inariin saavuin hieman kymmenen jälkeen ja kun kaupat jo olivat kiinni, suuntasin PaPaNan ovelle. Keittiö oli kymmeneltä mennyt tuolta kiinni niin ruokaa ei enää saanut, Muumi-limsaa sentään löytyi valikoimista. Pari muutakin ajajaa oli samaan aikaan tauolla tuolla ja olivat juuri ennättäneet pitsat saamaan ennen kokin lähtöä. Yläkerrassa olikin Ruskakuskeilla oma osasto. Nautiskelin limsaani (Muumin kesäjuoma, eipä ollut ennen tullut maistettuakaan) samalla kun muut lopettelivat pitsojaan. Yhdentoista jälkeen aloin tehdä lähtöä ja muilla näytti olevan sama aate mielessään, piipahdus kellarikerrokseen vielä ennen lähtöä ja sitten lämpimistä sisätiloista ulos. Ulos päästyäni muut olivat jo pyörän päällä lähtöä tekemässä, omat lähtövalmistelut veivät muutaman minuutin ja kun hyppäsin satulaan ei perävaloja enää näkynyt. Risteyksessä vielä varmistukset, että suunta on varmasti oikea ja hidas eteneminen Kittilän suuntaan sai alkaa. Vaikka PaPaNassa olo oli vielä tuntunut kohtuu virkeältä, niin tunnin ajettuani alkoi silmä kummasti lupsamaan, muutaman lyhyen torkkutauon jälkeen päätinkin järkevintä olevan ottaa vielä yksi pidempi nukkumatauko ja otsalampun kanssa vilkuilin ajaessani sopivaa lepopaikkaa tien varrelta. Lopulta jossain Menesjärven jälkeen tieltä johti pieni ura metsään, jossa näkyi pieni hiekkainen aukio – sai kelvata.
Onneksi yö oli poutainen, joten levitin makuualustan maahan & makuupussin alustalle ja riisuin takin + otin kengät pois. Varsinaista yöpukuani (merinoalusasu) en nyt enää jaksanut päälle vaihtaa, ajattelin että muutaman tunnin takia ei kannata kovin pitkiä valmisteluja tehdä. Vähän yhden jälkeen olinkin makuupussissa ja yritin kääntyillä sopivaan asentoon, jossa vallitseva tuulenvire ei pääse pussin sisään. Lopulta mukava asento löytyikin ja sain unen päästä kiinni.
02:28 -01:00, 360 km. Kaamanen-Utsjoki-Nuorgam-Utsjoki-Inari-Menesjärvi
Lauantai
Pari tuntia nukuttuani heräsin kolmen jälkeen, viereisestä pusikosta kuului ääniä ja varovaisesti otsalampun kanssa vilkaistuani sieltä tuijotti poro vastaan. Poro siitä poistui lopulta omille teilleen ja katselin kellonaikaa – olin kyllä aikonut ainakin nelisen tuntia nukkua, mutta keli oli taas muuttunut tihkuiseksi eikä uudestaan nukahtaminen oikein vaikuttanut mahdolliselta, joten aloin otsalampun valossa laittamaan pikaleiriäni kokoon. Varmistuttuani että kaikki oli mukana, aloitin sitten reissun viimeisen osuuden. Tihkuinen sää yhdistettynä jatkuvaan ylämäkeen ei juurikaan mieltä piristänyt, tiellä ei ollut mitään liikennettä ja suurimman ilonaiheen ansaitsivat lopulta kaukaa näkyneet mastovalot – nuo kun yleensä tarkoittavat kipuamisen loppumista ja ainakin hetkellistä helpotusta matkantekoon. Maston ohitettuani mäen harjan jälkeen alkoi jo hieman aamukin sarastaa ja mieliala kohosi hieman, varsinkin kun kelikin vaikutti kuivuvan. Alkuperäisen reittini olin suunnitellut eteläistä tietä pitkin (kaivoksen kautta), mutta Pokan jälkeen saavuttuani tuolle reitille eroavaan risteykseen päätin jatkaa lopulta suorempaa reittiä. Hiekkatie oli varsinkin alkuosaltaan varsin kuoppainen, mutta vähäisen liikenteen takia sai käyttää koko tien leveyttä ja yleensä jostain kohtaa tietä löytyi tasaista baanaa. Tarkkana oli vaan oltava, ettei vauhdin hieman kiihtyessä alamäissä osunut suurimpiin monttuihin.
Pokassa olin ollut pari tuntia ennen baarin aukeamista eli nuo neljän tunnin yöunet jos olisi toteutuneet olisi aikataulu ollut täydellinen – nyt jäi sitten täydennykset saamatta. Jossain vaiheessa hiekkatieosuutta alkoi sitten juomaosasto vajenemaan uhkaavasti, Lapissahan voi kyllä lähimmästä purosta vesivarastoja täydentää, mutta reitillä ainoat kosteammat alueet olivat suota eikä virtaavaa vettä näkynyt oikein missään. Muutaman suuremman joen ylitin, mutta varsinaisesti kun ei vielä suuri jano ollut niin en alkanut etsimään sopivaa kohtaa juomapullon täytölle.
Lopulta tien varrella alkoi näkyä taloja enemmän ja kyltitkin alkoivat näyttämään pienempiä kilometrimääriä edessä oleville paikoille. Leviä lähestyttäessä alkoivatkin sitten tietyömaat ja nyt jo suht hyväkuntoiseksi muuttunut hiekkatie vaihtui sepeliseksi työmaa-alueeksi. Välillä jo vaikutti päällystetyn tien alkavan (äkkiä kuvia ottamaan viimeisestä soraosuudesta) ja sitten muutaman sadan metrin asvalttiosuuden jälkeen työmaa jatkui taas. Suurempaa kiirettä ei ajaessa enää ollut, lähinnä tuossa yritti säästellä renkaita, kun ei enää tässä vaiheessa reissua olisi huvittanut remppahommiin ryhtyä.
Viimein työmaa sitten päättyi ja saavuin Sirkkaan. Tien risteyksessä hieman mietin, että voisi pikaisesti tehdä piston taajaman kauppaan juotavaa hakemaan, tuumasin kuitenkin, että onhan tässä Levin ja Muonion välillä nyt joku taukopaikka tien varressa ja tuskinpa nyt kovin kauaa joudun ajamaan ennen kuin ensimmäinen tulee vastaan. Siinä sitten jatkuvaa ylä- ja alamäkeä polkiessani kohti Muoniota aina risteystä lähestyessäni odotin huoltoaseman / kahvilan ilmestymistä, mutta kaikki olivat aivan tyhjiä. Jonkun mäen päällä sitten tarkistelin kännykkää ja totesin ettei tällä tiellä mitään palveluja ole ennen Muoniota…
Onneksi sentään oli viileä ilma eikä nestehukka kovin pahaksi voisi äityä. Muoniota lähestyessä tuli jo mittarista vilkuiltua matkaa maaliin, hieman masensi kilometrimäärän aina ollessa ajatuksissa ollutta suurempi, mutta kannustus (mm. Krisse ohikulkeneesta autosta ja pari jo maalista hotellille päin matkalla ollutta kuskia) auttoi. Muoniossa sitten vierailu ensimmäiseen kauppaan ja juotavaa hankkimaan, sitten se viimeinen pätkä maaliin. Ylimuoniota kohti mennessä ylämäki ja sillalla kohdattu voimakas sivutuuli ei suurempia reaktioita aiheuttaneet, enää mietitytti ehtisikö hotellille ajoissa aterialle. Lopulta isommalta tieltä siirryin heinäistä yhdystietä pitkin alas rantatielle ja aloin etsiä loppurastia.
Ennätin jo ajella väärään suuntaan jonkun matkaa ennen kuin pysähdyin ja vilkaisin tietä molempiin suuntiin – huomasinkin keppiin sidotun huomioliivin toisessa suunnassa – vauhdilla sinne ja postilaatikon vieressä olleet tekstit varmistivat paikan todellakin olevan oikean. Hanskat maahan ja pyörä nojalleen postilaatikon viereen loppukuvaa varten. Viimeinen leima korttiin ja sitten nokka kohti Muonion matkahuoltoa. SEOlla sai odotella muutaman minuutin ennen kuin matkahuollon paketteja joku tuli jakamaan, paketti löytyi kuitenkin nopeasti, kun annoin heti tarkat tuntomerkit (Shimanon kirkkaansininen kenkälaatikko…) .
Alkuperäinen tarkoitus oli purkaa paketin kamat reppuun ja ajaa kamat repussa hotellille – en jaksanut alkaa kuitenkaan pakettia repimään auki vaan heitin sen vaan aerotankojen päälle keikkumaan. Laskin ennättäväni hitaastikin ajaen hotellille ennen aterian alkamista, joten harkitsemani taksikyyti SEOlta hotellille sai nyt jäädä. Hotellille saavuin varttia yli kuusi, joten ennen seitsemältä alkanutta ruokailua ennätin käydä suihkussa ja laittaa huoneen saunan päälle (levittelin tuonne lauteille kaikki reissun vaatekamat kuivumaan). Vähän vaille seitsemän lähdinkin sitten erillisessä rakennuksessa olevaa ravintolaa kohti, untuvatakin vielä heitin päälle kun hieman viluinen olo vielä oli.
04:00 – 18:15, 230 km Menesjärvi-Pokka-Sirkka-Muonio-Ylimuonio
Lopputunnelmia
Jos nyt ei ensimmäistä yöpymistä ja loppusuoran nesteytystä ota huomioon niin reissu meni enemmän tai vähemmän onnistuneesti. Syöminen jäi edelleen liian vähäiseksi kuten käytännössä aina kaikilla muillakin pidemmillä reissuilla, mutta kroppa on tuohon onneksi tottunut vuosien saatossa ja kunhan tasaisesti jotain saa syötyä niin rasvavaroista otetaan loput kalorit eikä mitään varsinaista bonkkaamista tapahdu. Tietysti tämä tyyli rajoittaa vauhtia eli nyt mentiin aika tasaisesti 150 W tehoilla noin kahtakymppiä koko ajan. Unentarve ei ole itsellä kovin suuri, tarvittaessa olisi voinut vielä tuolta karsia hieman, mutta pisimmät unitauot tuli kyllä nyt tuonne sateisimmille päiville eikä välttämättä ajointoa tuolloin olisi ollut muutenkaan.
Vaatetus oli ihan riittävä, paremmat hanskat sateeseen olisi saanut olla. Vain pari lenkkiä käytetyt uudet kengät varmaan aiheuttivat nuo pienet rakko-ongelmat jaloissa ja reissun jälkeen varpaat oli kyllä viikon puutuneet eli kengät oli jotain hermoa painaneet. Käsissä ei suurempia vaivoja nyt ilmennyt, aerotankojen lisäys pyörään muutama vuosi sitten on kyllä poistaneet suurimman osan käsien puutumisista. Satulassa istumista takamus kestää onneksi hyvin, en edes käytä mitään säämiskärasvoja. Luultavasti matala kadenssi ja laadukkaat ajohousut ehkäisee hiertymiä osaltaan.
Pyörän osalta ei teknisiä ongelmia esiintynyt, eturengas jäi vaihtamatta ennen reissua uuteen, joten otin yhden ulkorenkaan varuiksi mukaan – ei ollut tarvetta vaihtaa. Dynamovalot toimi hyvin ja Luxoksen USB-latauksen kanssakaan ei mitään ongelmia ollut. SRAMin sähkövaihteiden vara-akku oli mukana – laturinkin otin sitten lopulta mukaan, kun tuo ei kovin montaa grammaa painanut ja hieman oli rajoilla riittäisikö kaksi täyteen ladattua akkua koko reissuun. Latasin sitten muistaakseni toisella yötauolla ajoakun ja sitten vaihdoin jossain Nuorgamista palatessa vara-akkuun. Ukko-Hallan ja Pulmankijärven nousuissa olisi kaivannut kevyempää välitystä, varmaan tulee vaihdettua jossain vaiheessa tuleville reissuille taakse vaihtaja, jolla voi käyttää 10-44 pakkaa. Hallan hiekkatieosuus rasitti kyllä voimalinjaa ja olisi kannattanut putsailla tuo heti kun paremmalle tielle pääsi, nyt tuli kuunneltua kitinää turhaan melkein koko päivä.
Majoitusvarustus oli niukka eli makuualusta, makuupussi ja tarppi. Tarppia ei edes tullut koko reissulla käytettyä. Sisämajoituksia oli tarkoitus käyttää aina tarvittaessa, tarkempia suunitelmia minä päivinä ja milloin en etukäteen tehnyt. Mahdollisia laavumajoituksia olin etsinyt reitille muutamia, mutta noistahan ei ikinä tiedä onko laavu vielä kunnossa / olemassa, jos et ole tuolla aikaisemmin käynyt. Aina joku paikka missä nukkua pystyy on kuitenkin löytynyt.
Matkaa tuli koko reissulla n. 2250 km ja aikaa meni se n. 188 h. Pyörä oli liikkeessä tuosta arviolta 118 h eli keskinopeus jäi alle 20 km/h.