Taustaa
Pyöräillyt olen aina, mutta ensimmäiset pidemmät pyöräilyt olen ajanut varmaan Turun opiskeluaikoina 90-luvulla, Turun ja Mikkelin väliä tuli ajettua useamman kerran. Jonkin sortin pyöräretkiä olen myös ajanut kesälomilla eli viikon tai parin siivuja Suomessa / Pohjoismaissa. Ajotyyli on ollut kyllä aina näillä reissuilla enemmän pyöräilyyn kuin retkeilyyn painottuva.
2010-luvulla sitten siirryin ajamaan myös tuonne ’viralliselle’ randonneur-puolelle, useammassakin tapahtumassa käytiin oppirahoja makselemassa eli keskeyttämässä (LEL 2013, Sverigetempot 2014). 2013 olisi ehkä voinut ajaa maaliinkin, mutta olin suunnitellut paluumatkan Lontoosta pyörällä kotiin, joten pienen kuumeen noustua tonnin ajon jälkeen ei uskaltanut loppua riskillä ajaa, kun tiesi että muutaman päivän päästä pitäisi olla taas ajokunnossa. Onneksi pari ylimääräistä lepopäivää riitti toipumiseen ja paluumatka onnistui Suomeen hyvin Hollannin, Saksan ja Ruotsin kautta. Ruotsissa 2014 oli ajossa puolestaan lähinnä teknisiä ongelmia ja lopullisesti matka katkesi reilun satasen ennen maalia takanavan hajoamiseen n. 2000 ajokilometrin jälkeen.
Toisella kertaa LEL tuli sitten ajettua maaliin saakka vuonna 2017 onnistuneesti, loppumatkasta alkoi aika kyllä uhkaavasti loppua, mutta lopulta jäi pari tuntia varaakin – tällä kertaa olin kyllä varannut lennon paluumatkalle.
Paras reissu toistaiseksi on ollut vuonna 2019 ajettu Kroatia – Suomi. Lento oli kesäkuun alussa Dubrovnikiin ja sieltä ajoin kymmenen maan halki kotimaahan. Tarkkaa ajoreittiä en ollut suunnitellut etukäteen vaan matkan edetessä päätin aina aamuisin mihin päin suuntaisin ja ainut rajoite oli Gdanskiin ehtiminen ennen Ruotsin lautan lähtöä. Tuuria tuossa reissussa oli että alun perin tuo oli suunnitelmissa ajaa 2020. Samalla tyylillä on tarkoitus joku vuosi ajaa Espanjasta Suomeen.